Mohlin & Nyströmin dekkarisarjan kolmannessa osassa entinen FBI-agentti John Adderley tutkii kaksospoikien vuosikymmeniä vanhaa katoamista.
Maahan pudonneesta linnunpesästä löytyy ihmisen luu Grumsin uneliaassa pikkukaupungissa Ruotsissa. Kolmekymmentä vuotta aiemmin samassa kaupungissa Brodinin kaksosveljet katosivat mystisesti leikkikentältä. Onko luu jommankumman kadonneen pojan?
Huhut alkavat kiertää kadulla, jolla kaksoset asuivat. Kun pitkään poissa ollut mies palaa naapurustoon, sen kaduille leviää epämiellyttävä tunnelma. Jotain on tekeillä. Karlstadin alueen rikospoliisissa työskentelevä John Adderley saa uudelleenavatun tapauksen tutkittavakseen. Adderleyn lähestyessä totuutta arvoituksellisen löydön taustalla hän joutuu pelkäämään sekä omansa että perheenjäsenensä hengen puolesta.
Mohlin & Nyströmin John Adderley -dekkarisarjan intensiivinen kolmas osa Äänetön lintu kietoo lukijan pienen kaupungin salaisuuksien tiheään verkkoon.
-
-
© Liam Karlsson
-
© Liam Karlsson
Peter Mohlin ja Peter Nyström kasvoivat yhdessä ruotsalaisessa pikkukaupungissa ja loivat ensimmäisen rikosromaaninsa kymmenvuotiaina. Työskenneltyään usean vuoden ajan elokuva- ja teatterikäsikirjoittamisen, ohjaamisen ja toimitustyön parissa kaksikko päätti jatkaa siitä, mihin he kouluaikoina jäivät, ja kirjoittaa uuden rikosromaanin. Äänetön lintu on John Adderleysta kertovan sarjan kolmas osa.
- Kirjailija
- Peter Mohlin
- Kirjailija
- Peter Nyström
- Kääntäjä
- Jänis Louhivuori
- Kannen suunnittelija
- Alette Bertelsen
- Kannen suunnittelija
- Jussi Jääskeläinen
- Kustantaja
- Bazar
- EAN
- 9789524030953
- Julkaisu
- 6.6.2024
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 528 s.
- Mitat
- 144 mm × 221 mm × 36 mm
- Paino
- 590 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- katoaminen • murha • selvittämättömät rikokset • menneisyys • kaksoset • rikospoliisi • pikkukaupungit • Vermlanti • Ruotsi
- Sarja
- John Adderley, osa 3
- Alkuperäisteos
- Den tysta fågeln





Reviews
There are no reviews yet.