Huippusuositun Julia Quinnin Bridgerton & Rokesby -sarja kertoo Bridgertonien naapureina asuvan Rokesbyn perheen veljessarjasta 1700-luvulla, Bridgertonin sisarusten vanhempien nuoruusaikaan. Sarjan kolmannessa osassa omapäinen ja rohkea Poppy Bridgerton joutuu salaperäisen kaapparin vangiksi.
Poppy Bridgerton lähtee riemumielin vierailulle ystävänsä luo rannikolle, sillä Lontoon tylsimysten joukosta ei aviomiestä löydy. Vaihtelua tulee tarjolle liiankin kanssa, kun Poppy rantoja tutkiessaan sattuu kaapparien tavarakätkölle ja joutuu purjelaivalle vangiksi. Kapteeni kauhistuu, kun kaapatun neidon perhetausta selviää, mutta laivan on paettava välittömästi Englannin rannikolta. Purjehdus Portugaliin on vaaroja täynnä, sekä sydämelle että maineelle, sillä herrasmiesmäinen kaapparikapteeni osoittautuu varsin hurmaavaksi.
Tästä löydät jättipokkari version Julia Quinnin kirjasta Bridgerton & Rokesby: Kaapparin morsian.
-
-
Roberto Filho
Yhdysvaltalainen Julia Quinn (s. 1970) opiskeli taidehistoriaa Harvardissa ja päätti sen jälkeen ryhtyä lääkäriksi. Hän ehti kuitenkin saada kustannussopimuksen ennen opintojensa alkua. Quinnin romanttiset historialliset romaanit, joista tunnetuin on Bridgerton-sarja, ovat maailmanmenestyksiä. Bridgerton-kirjoihin perustuva tv-sarja on Netflixin historian katsotuimpia.
- Kirjailija
- Julia Quinn
- Kääntäjä
- Laura Liimatainen
- Kannen suunnittelija
- Jarkko Hyppönen
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520462741
- Julkaisu
- 6.8.2024
- Sidosasu
- Pokkari
- Sivumäärä
- 377 s.
- Mitat
- 110 mm × 178 mm × 22 mm
- Paino
- 218 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- T84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- 1800-luku • sieppaukset • yläluokka • kapteenit
- Sarja
- Bridgerton & Rokesby, osa 3
- Alkuperäisteos
- The Other Miss Bridgerton




Reviews
There are no reviews yet.