Kansainvälisesti tunnustetun ja useasti palkitun lastenkirjailija Beatrice Alemagnan ensimmäinen suomeksi julkaistava kuvakirja kertoo yksinäisestä Harold Snipperpotista, seitsemänvuotiaasta pikkupojasta, jonka vanhemmat eivät ole vielä koskaan järjestäneet hänelle kunnon syntymäpäiväjuhlia. Tänään kaikki tuo muuttuu.
On päiviä, jolloin mikään ei onnistu. Kun tuntuu, että jokin suuri katastrofi odottaa nurkan takana eikä sen jälkeen mikään ole entisensä. Harold Snipperpotin seitsenvuotissyntymäpäivä on juuri tällainen päivä. Harold unelmoi suurista juhlista täynnä vieraita ja hauskuutta, mutta hänen elämänsä on aivan toisenlaista. Vaikka Haroldin vanhemmat ovat tylsiä ja rutiinien kangistamia, tällä kertaa he päättävät pyytää apua naapurinsedältä – eikä heidän todellakaan tarvitse pettyä! Kun Haroldin ovelle ilmestyy lauma yllättäviä vieraita, juhlat saavat suorastaan eläimellisen käänteen. Tapahtumat ryöstäytyvät käsistä, eikä näiden syntymäpäivien jälkeen mikään totisesti ole ennallaan. Nämä juhlat muistaa koko kaupunki!
Italialainen lastenkirjailija ja kuvittaja Beatrice Alemagna syntyi Bolognassa vuonna 1973. Kahdeksanvuotiaana hän tiesi, että hänestä tulee kuvittaja ja kirjailija. Sen jälkeen häneltä on julkaistu yli kolmekymmentä kirjaa ympäri maailmaa, ja ne ovat voittaneet lukuisia palkintoja. Omien teostensa ohella Beatrice Alemagna on kuvittanut nimekkäiden kirjailijoiden kuten Guillaume Apollinairen, Raymond Queneaun, Aldous Huxleyn, Antoine de Saint-Exupéryn, Roald Dahlin ja Astrid Lindgrenin tekstejä. Harold Snipperpotin kaikkien aikojen katastrofi on Alemagnan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt kuvakirja. Hän asuu Pariisissa miehensä ja kahden tyttärensä kanssa.
- Kirjailija
- Beatrice Alemagna
- Kannen kuvittaja
- Beatrice Alemagna
- Kuvittaja
- Beatrice Alemagna
- Kannen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kääntäjä
- Saara Pääkkönen
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520456795
- Julkaisu
- 21.9.2023
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 48 s.
- Mitat
- 234 mm × 301 mm × 12 mm
- Paino
- 464 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: erityiset ominaisuudet ja niihin liittyvät tuotteet (YFZ)
- Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus (YFZT)
- Kirjastoluokka
- L85.2 – KUVAKIRJAT
- Avainsanat
- syntymäpäivät • juhlat • katastrofit • pojat (ikäryhmät) • eläimet
- Ikäsuositus
- 3+
- Alkuperäisteos
- Le fabuleux désastre d’Harold Snipperpott










Reviews
There are no reviews yet.