Pikkuhirttivaaran kylässä tapahtuu kummia: aution talon puutarhuri näkee outoa loimotusta päärakennuksesta ja menee tutkimaan asiaa. Hän kuuntelee raolleen jääneen oven takana, kun kaksi miestä punoo karmeita juonia. Silloin paikalle luikertelee jättiläiskäärme ja puutarhurin on astuttava huoneeseen – kauhein seurauksin. Samaan aikaan Harry Potter herää Likusteritiellä arvessaan tuntuvaan polttavaan kipuun…
Ennen neljännen kouluvuoden alkua Harry pääsee Weasleyn veljesten kanssa seuraamaan huispauksen maailmanmestaruuskisoja. Jännittävän ja yllätyksellisen loppuottelun jälkeen syntyy sekasortoa, kun taivaalle leimahtaa pimeän piirto ja kuolonsyöjät marssivat esiin. Keitä he ovat? Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, johon osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua. Kustakin osallistujakoulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua mittaavaan koetukseen, jotka voivat olla hyvinkin vaarallisia. Kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat huimaa turnausta omia suosikkejaan kannattaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu: taikaolentojen hoidossa tutustutaan räiskeperäisiin sisuliskoihin ja haiskuihin, uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Alastor Villisilmä Vauhkomieli herättää pelkoa ja ihastusta ja Sibylla Punurmio ennustaa Harrylle synkkää kohtaloa. Yksi kouluvuoden hurjimmista koetuksista on seuralaisen pyytäminen joulutanssiaisiin. Harrysta tuntuu, että kikattaminen pitäisi kieltää laissa…
Taiturimainen tarinankertoja J.K. Rowling onnistuu jälleen kerran ylittämään kaikki odotukset. Harry Potter ja liekehtivä pikari leiskuu ja loimuaa yhtä yllätyksellisenä ja kutkuttavana kuin aiemmatkin Harry Potter -kirjat, mutta neljäs kirja imaisee lukijansa entistäkin monisävyisempään maailmaan.
Tästä löydät muita versioita Harry Potter ja liekehtivä pikari -kirjasta (Tammi):
pokkari
kovakantinen Jim Kayn kuvittamana
-
-
© J.K. Rowling
- Kirjailija
- J. K. Rowling
- Kääntäjä
- Jaana Kapari-Jatta
- Kannen taideteos
- Arch Apolar
- Kannen suunnittelija
- Eija Kuusela
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520428419
- Julkaisu
- 30.3.2021
- Sidosasu
- Pehmeäkantinen
- Sivumäärä
- 772 s.
- Mitat
- 136 mm × 210 mm × 48 mm
- Paino
- 678 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat (YF)
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: fantasia (YFH)
- Kirjastoluokka
- L84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- koulunkäynti • velhot • magia • sisäoppilaitokset • Tylypahka • noituus • hyvän ja pahan välinen taistelu • koulut • kilpailut • ystävyys • nuoret • orvot • yliluonnolliset olennot • turnajaiset • taikuus • rinnakkaiset maailmat • noidat • erilaisuus • ennakkoluulot • suvaitsevaisuus • taikaesineet • lastenkirjallisuus • nuortenkirjallisuus • fantasiakirjallisuus • äänikirjat
- Ikäsuositus
- 9+
- Sarja
- Harry Potter, osa 4
- Markkinointisarja
- Harry Potter -pehmeäkantinen
- Alkuperäisteos
- Harry Potter and the Goblet of Fire






Reviews
There are no reviews yet.