Syvästi inhimillinen romaani palestiinalaisten ja israelilaisten konfliktin ylisukupolvisista vaikutuksista.
Sodan leimahdus heittää toimittajana työskentelevän tyttären keskelle kiivasta identiteettikamppailua sekä julkisuudessa että henkilökohtaisessa elämässä. Alkaa matka kohti oman isän ja Lähi-idän konfliktin parempaa ymmärtämistä.
Isä on vastustanut nuorena miehittäjää ja joutunut vankilaan. Hän on jättänyt kotinsa, löytänyt Suomesta rakkauden ja perustanut perheen, mutta mieli on ollut rikottu, eikä kaikki ole ollut tyttären lapsuudessa todellakaan hyvin.
Jotkin asiat kulkevat sukupolvelta toiselle, mutta voisiko menneen kanssa löytää jo rauhan?
Isäni appelsiininkukkien maasta on romaani, jota lävistävät pakahduttava toiseuden ja epäoikeudenmukaisuuden tuntu mutta myös itsepintainen elämänusko ja kaiken voittava rakkaus.
-
-
”Teos laveeraa mustavalkoisuudesta esiin kaikki sävyt ja purkaa ennakkoajatuksia. Ihmisryhmät eivät ole aina toistensa vihollisia.”
– Johanna Vuoksenmaa, Gloria -
”Zidanin romaani on samaan aikaan hallittu ja runsas. Sitä voi lukea kertomuksena rasismista ja toisen polven siirtolaisuudesta.”
– Suomen Kuvalehti -
”Ajankohtaisuudessaan lukukokemus on erikoinen. Kun lasken kirjan illalla käsistäni ja avaan television, Ylen A-Studiossa jatketaan siitä mihin lukiessa lopetin.”
– Kotimaa -
”Teemat ovat painavia, mutta romaanissa on myös tasapainottavaa ilmavuutta, rakkautta ja hellyyttä.”
– Maailman Kuvalehti -
”Teksti on hyvin vilpitöntä, siksi se koskettaa ja herättää ajatuksia.”
– Kulttuuritoimitus -
”Tämä kirja kävi sydämeeni. Sen ansiosta ymmärsin enemmän Lähi-idän kriisistä kuin kahlaamallaloputtomia sotauutisia.”
– Kodin Kuvalehti -
”Hämmästelin, kuinka niin pieneen tilaan saa mahtumaan niin paljon syvyyttä, kauneutta ja vakavia asioita. Kirja on kiehtova ja hienosti kirjoitettu. Ennustan, että Irene Zidanista tulee vielä yksi Suomen kirjallisuuden tähti.”
– Erkki Liikanen, Länsi-Savo
-
-
Otto Virtanen
Irene Zidan (s. 1986) on suomalainen viestintäasiantuntija ja entinen Lähi-idän kirjeenvaihtaja, jonka isä on palestiinalainen. Isäni appelsiininkukkien maasta on Zidanin kaunokirjallinen esikoisteos.
- Kannen suunnittelija
- Ville Laihonen
- Kirjailija
- Irene Zidan
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510519516
- Julkaisu
- 2.9.2025
- Sidosasu
- Pokkari
- Sivumäärä
- 281 s.
- Mitat
- 109 mm × 177 mm × 19 mm
- Paino
- 154 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: yleinen (FB)
- Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus (FBA)
- Kirjastoluokka
- T84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- lapsuus • identiteetti • ulkopuolisuus • konfliktit • Lähi-idän kriisi • toimittajat • tyttäret




Reviews
There are no reviews yet.