Nelli on käynyt Hirviöakatemian ja hänestä on tullut kauhuagentti numero 10. On siis ensimmäisen toimeksiannon aika. Martin Widmarkin sopivasti pelottava, hauska ja helppolukuinen sarja julkaistaan nyt Emil Maxénin uudella nelivärikuvituksella.
Nelli saa opettajaltaan Lappaja-Leenalta kirjeen. Liikkeellä on Frankensteinin kummajaisia, jotka on koottu erillisistä ruumiinosista ja kasvatettu kylmäverisiksi. Nellin kaupungissa toimii ulosottomies Sakari Kivelä, jota epäillään vahvasti Frankensteinin kummajaiseksi. Nelli ryhtyy toimeen ja saa kuin saakin selville syyn Sakari Kivelän äreyteen. Ja kun Nelli vielä tutustuttaa Sakarin jalkahoitaja Elli Vuorelmaan, saa hän Sakari Kivelän kummajaissydäntä ympäröivän ikiroudan lopulta sulamaan…
-
-
© Thron Ullberg
Martin Widmark (s. 1961) on yksi Ruotsin suosituimmista lastenkirjailijoista. Widmark on saanut kotimaassaan lukuisia kirja-alan palkintoja, ja hänen teoksensa komeilevat jatkuvasti myyntilistojen kärjessä. Suomessa Widmark tunnetaan parhaiten suositusta Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjastaan. Aiemmin mustavalkoisena julkaistun Nelli Rapp -sarjan uuden nelivärikuvituksen on luonut Emil Maxén.
- Kannen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kääntäjä
- Outi Menna
- Kirjailija
- Martin Widmark
- Kuvittaja
- Emil Maxén
- Kannen kuvittaja
- Emil Maxén
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520457372
- Julkaisu
- 15.11.2023
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 80 s.
- Mitat
- 154 mm × 217 mm × 20 mm
- Paino
- 290 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: erityiset ominaisuudet ja niihin liittyvät tuotteet (YFZ)
- Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus (YFZT)
- Kirjastoluokka
- L84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- lastenkirjallisuus • kauhukirjallisuus • huumori • sarjakertomukset • salaisuudet • ulosottomiehet • hirviöt • agentit • helppolukuiset kirjat • toimeksianto • tunteet • kauhu
- Ikäsuositus
- 7+
- Sarja
- Nelli Rapp, osa 2
- Alkuperäisteos
- Nelly Rapp, Monsteragent. Frankensteinaren






Reviews
There are no reviews yet.