Petos, murha ja julmaa peliä rakkaudella. Ylellisiä kattokruunuja, kalliita lentureita, sellosonaatteja ja leivoksia. Kesämyrsky on Finlandia-voittajan viiltävä romaani viattomuuden lopusta.
Andrew on katsellut koko kevään houkuttelevaa Josh Royta, joka johtaa eliittikoululaisten Nokisiipien jengiä. Sattuman oikusta Andrew pääsee viettämään kesäänsä Royn perheen loisteliaaseen kartanoon ja kurkistamaan maailmaan, johon hän ei kuulu.
Joshin sisko, hemmoteltu Penelope Roy, on joutunut todistamaan kaupunkia kuohuttanutta murhaa, ja koko Summersuttonin kartanon väki kulkee varpaillaan hänen takiaan. Mutta mitkä Penelopen totuuksista ovat valhetta?
Andrew’n lapsuuden viimeinen kesä Summersuttonissa on viattomuuden ja turmeluksen piirileikkiä, kimallukseen ja sokeriin upotettuja arvoituksia, jotka paljastuvat yksi toisensa jälkeen.
-
-
”Tarinan sijoittaminen toiseen maailmaan tekee siitä todemman: Enoranta kertoo jostain, minkä me kaikki jotenkin tunnistamme, vaikka juuri tuota aikaa tai paikkaa ei ole. Eikä ole koskaan ollutkaan.”
– Sirpa Ylönen, Warkauden Lehti -
”Kesämyrskyssä riittää tapahtumia, yksityiskohtia ja käänteitä, jotka kaikki nivoutuvat hienosti henkilöhahmojen syvään ymmärtämiseen ja moniulotteiseen koostamiseen. Joutilaan yläluokan huvilamiljöö on oivallisesti rakennettu ympäristö mitä moninaisimmille tunnemyrskyille.“
– Turun Sanomat
-
-
Veikko Somerpuro
Siiri Enoranta (s. 1987) on tamperelainen kirjailija, joka kirjoittaa nuorille ja aikuisille. Hänelle on myönnetty teoksistaan mm. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- ja Topelius-palkinnot sekä Anni Swan -mitali, joka jaetaan kolmen vuoden välein parhaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle.
- Kirjailija
- Siiri Enoranta
- Kannen suunnittelija
- Riikka Turkulainen
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510445303
- Julkaisu
- 2.4.2020
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 285 s.
- Mitat
- 133 mm × 213 mm × 27 mm
- Paino
- 364 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat (YF)
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: perhe (YFN)
- Kirjastoluokka
- N84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- nuortenkirjallisuus • ENNAKKOTIETO • petos • salaisuudet • rakkaus • viattomuus • traumat • murha • silminnäkijät • nuoret • sisarukset • jengit • kesä
- Ikäsuositus
- 14+






Reviews
There are no reviews yet.