Kristófin poikkeuksellisen voimakkaan romaanikokonaisuuden päätösosa tutkii minuuden rajoja ja ideologioiden tuhoisaa vaikutusta.
Rajat ovat romahtaneet ja totalitarismin aika on päättynyt. Eri puolilla rajaa eläneet kaksoset kohtaavat jälleen toisensa ja muistonsa. Valheet ja todellisuus osoittautuvat häilyviksi, sillä kaksoset sekä salailivat että liioittelivat kertoessaan lapsuutensa tapahtumista. Vuosikymmenien ajan selviytyminen on edellyttänyt valehtelua, mutta uudelleen löydetty vapaus ei merkitse totuuden löytymistä. Entä jos heidän koko olemassaolonsa onkin valhetta?
”Tinkimätön ja mieleenpainuva” THE SAN FRANCISCO CHRONICLE
”Oudon kiehtovaa luettavaa” THE NEW YORK TIMES BOOK REVIEW
-
-
”Trilogia kirjoittaa itseään uudelleen. Todiste muunsi aloitusosaa Isoa vihkoa, Kolmas valhe kumpaakin. Vaikka osat sotivat toisiaan vastaan, se on voimakkaimmillaan juuri kokonaisuutena. Kristófin mestariteoksesta on hankala saada otetta, mutta se pitää pihdeissään loppuun asti.“
– Suomen Kuvalehti
Ágota Kristóf (1935–2011) syntyi Unkarissa ja pakeni kansannousun aikaan 1956 Sveitsiin. Siellä hän työskenteli tehtaassa ja oppi vähitellen uuden kotimaansa kielen. Hänen ensimmäinen romaaninsa Iso vihko (suom. 1988) sai kansainvälistä tunnustusta, ja se käännettiin yli 30 kielelle. Hän kirjoitti myös näytelmiä ja muita romaaneja.
- Kirjailija
- Ágota Kristóf
- Kääntäjä
- Ville Keynäs
- Kannen suunnittelija
- Tuomo Parikka
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520450861
- Julkaisu
- 2.10.2023
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 176 s.
- Mitat
- 131 mm × 204 mm × 22 mm
- Paino
- 258 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- 1940-luku • vapautuminen • totalitarismi • muistot • valheet • todellisuus • veljet • kaksoset • sodanjälkeinen aika • lapsinäkökulma • Unkari
- Sarja
- Kaksosten trilogia, osa 3
- Markkinointisarja
- Keltainen kirjasto
- Alkuperäisteos
- Le troisième mensonge





Reviews
There are no reviews yet.