Muistelmateoksessaan Kremlin kasvattama Julia Kuokkanen kuvaa elämäänsä neuvostoeliitin lapsena sekä irtautumistaan autoritaarisen järjestelmän sotaisesta maailmankuvasta.
Julia Matjuhina oli neljä, kun perhe muutti vuonna 1987 Moskovasta Suomeen. Julian vanhemmat ja koko suku olivat neuvostoyhteiskunnalle uskollisia kansalaisia, ja heistä monet olivat NKVD:n ja KGB:n upseereja ja muita puoluelojaaleja.
Kun Neuvostoliitto romahti 1991, Matjuhinan perhe jäi Suomeen. Isä oli mukana perustamassa öljynvientiyritystä, jonka ansiosta perhe rikastui nopeasti. Heidän arvomaailmansa pysyi kuitenkin samana: Neuvostoliittoa arvostettiin edelleen, Stalinia ihailtiin ja heikkoja halveksuttiin. Tarkoitus pyhitti keinot ja kaikkia piti epäillä, kuten neuvostoyhteiskunta oli opettanut.
Vanhempien tiukasta ideologisesta kasvatuksesta huolimatta Julian, avioliiton myötä Kuokkasen, arvomaailma kuitenkin pikkuhiljaa länsimaalaistui. Niinpä hän järkyttyi syvästi, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaan helmikuussa 2022. Silloin hän myös ymmärsi, kuinka syvälle neuvostoideologian ote oli aiemmin juurtunut hänen ajatteluunsa.
Kirjassaan Kuokkanen kertoo elämänsä ja sukunsa tarinan ja samalla valaisee nyky-Venäjää hallitsevaa imperialistista ideologiaa sekä sitä, miksi niin moni venäläinen hyväksyy Ukrainan sodan. Kuokkanen pohtii myös, voivatko venäläiset vapautua historian ja propagandan taakasta.
-
-
Kremlin kasvattama tähdentää, että jokaisen pitäisi ottaa vastuu omasta ajattelustaan ja tekemisistään.
– Helsingin Sanomat -
Kremlin kasvattama on silmiä avaava henkilökohtainen kasvukertomus, sukutarina ja analyysi venäläiseen ajatteluun vaikuttavista tekijöistä samassa paketissa.
– Kansan uutiset
-
-
Ilkka Saastamoinen
Julia Kuokkanen (s. 1982) on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja työskentelee Lastensuojelun Keskusliitossa. Kremlin kasvattama on hänen ensimmäinen kirjansa.
- Kirjailija
- Julia Kuokkanen
- Kannen suunnittelija
- Mika Tuominen
- Kääntäjä
- Julia Kuokkanen, tekoälyn avulla
- Kustantaja
- Bazar
- EAN
- 9789528700524
- Julkaisu
- 26.8.2026
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 320 s.
- Mitat
- 143 mm × 222 mm × 27 mm
- Paino
- 412 g
- Aiheet
-
- Politiikka ja julkishallinto (JP)
- Poliittiset ideologiat (JPF)
- Kirjastoluokka
- 99.1 – Elämäkerrat. Muistelmat
- Avainsanat
- henkilöhistoria • vaikea kulttuuriperintö • kansalaiskasvatus • arvokasvatus • kansallinen identiteetti • venäläisyys • suvut • eliitit • neuvostoliittolaiset • ristiriidat • perheenjäsenet • yhteiskuntakehitys • historiapolitiikka • historia • Venäjä • Neuvostoliitto




Reviews
There are no reviews yet.