Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan

Vuoden 1918 sisällissodassa urheilijoilla oli merkittävä osa. Sisällissota johti urheiluliikkeen kahtiajakoon, joka oli orastanut jo ennen Suomen itsenäistymistä. Sotakokemuksesta tuli trauma, joka jakoi urheilun kipeämmin ja pidempään kuin mitään muuta suomalaisyhteisöä.

Urheilijat olivat valkoisen ja punaisen armeijan parhaimmistoa, mutta silti heidän rooliaan ei ole aiemmin kattavasti käsitelty kirjallisuudessa. Kupila kuvaa hyökkääjiä ja puolustajia, teloittajia ja teloitettuja, vankileirikokemuksia, täpäriä pelastumisia ja hurjia pakomatkoja. Urheilijoita oli mukana legendaarisissa taisteluissa, maineikkaissa komppanioissa sekä painajaismaisissa verilöylyissä.

Kupilan teos käsittelee ansiokkaasti vuoden 1918 pitkiä jälkiä urheiluhistoriassa. Teoksessa nousevat esiin 17-vuotiaan Urho Kekkosen toiminta Haminassa, Tahko Pihkalan kovasanainen lehtikirjoittelu, Hyvinkään Pontevan joukkojen puhdistustoimet Uudellamaalla, tamperelaisen urheilun tragedia Suinulassa ja paljon muuta.

Sota tuhosi monta urheilu-uraa, mutta myös urheilukulttuurin yhtenäisyyden tuleviltakin sukupolvilta. Sodan jälkeen oli vaikea palata yhteisille urheilukentille pitkään aikaan. Se heijastui osin jopa 2000-luvun urheilujohtajuuteen asti.