Psykologinen jännitysromaani isän pohjattomasta rakkaudesta ja tuskasta, jota sitä vaille jääminen aiheuttaa.
Isän hautajaiset ovat kriminaalipsykologi Kaisa Hallalle ristiriitainen kokemus. Perheensä vuosikymmeniä sitten hylännyt mies on tyttärelle täysin vieras, vaikka saattoväen myötätuntoiset eleet antavat ymmärtää muuta. Mieleen jää liilaan pukeutunut nainen, joka seisoo yksin haudan äärellä. Testamentista selviää, että isällä on ollut uusi perhe ja tytär Ruotsissa. Joku toinen on saanut osakseen rakkautta, jota ilman Kaisa on joutunut kasvamaan.
Vankilassa Kaisa kohtaa entisen asiakkaansa lastensuojelun ajoilta. Millan isä kantaa tyttärensä kohtalosta syyllisyyttä ja miettii, mitä olisi voinut tehdä toisin. Miksi kukaan olisi valmis tappamaan ihmisen?
Liian hyvä isä on Jenni Kokanderin Kaisa Halla -sarjan kolmas, itsenäinen osa.
-
-
”Teos on haikea ja katkeransuloinen kertomus isien ja tyttärien suhteista, luopumisesta ja rikotuista lupauksista. Vaikka romaania kehystää jännitysjuoni, sen voima ei ole niinkään jännittävyydessä kuin tunnelmassa: tarina pitää otteessaan ja houkuttelee lukemaan eteenpäin.”
– Pirta
-
-
© Otto Virtanen
Jenni Kokander (s. 1980) on tunnettu näyttelijä, kirjailija ja viihteen moniottelija. Kokander on ollut vuodesta 2022 mukana Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnassa tekemässä vapaaehtoistyötä mm. asunnottomien päiväkeskuksessa ja Helsingin vankilassa. Kaisa Halla -sarjan nimihenkilö on kriminaalipsykologi, joka kuulee tarinoita rikosten takana.
- Kirjailija
- Jenni Kokander
- Kannen suunnittelija
- Sanna Mander
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520478155
- Julkaisu
- 20.3.2026
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 252 s.
- Mitat
- 134 mm × 212 mm × 22 mm
- Paino
- 300 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet (FX)
- Kerronnallinen aihe: psykologinen ja tunne-elämä (FXM)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- vanhempi-lapsisuhde • kuolema • suru • hylkäys (jättäminen) • isättömyys • isänrakkaus • henkirikokset • isät • kriminaalipsykologit • vankilat
- Sarja
- Kaisa Halla, osa 3





Reviews
There are no reviews yet.