Lahden MM-kisojen dopingskandaali vuonna 2001 synnytti kansallisen trauman. Vaikka laduilla ei tapahtunut yhtään rikosta, suomalaishiihtäjien joukkokäry käynnisti yhden maamme oikeushistorian merkittävimmistä prosesseista. Poliisit kaivoivat esiin pala palalta Suomen maastohiihdon synkät salaisuudet 1990-luvun alusta lähtien. Oliko kyse amatöörien puuhastelusta vai rakenteellisesta dopingista?
Kimmo Nokkonen toimi päätutkijana Lahden vuoden 2001 dopingskandaalista käynnistyneessä rikostutkinnassa. Hänen roolinsa oli keskeinen erityisesti sen selvittämisessä, olivatko hiihtäjät ja valmentajat erehdyttäneet tuomioistuimia niin sanotussa STT:n herjausoikeudenkäynnissä.
Nokkonen kuvaa peräti viisitoista vuotta kestänyttä prosessia, jota varjostivat julkinen paine ja poliisin sisäiset jännitteet. Lopulta Hiihtoliiton omerta murtui ja useita hiihtovaikuttajia tuomittiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.
Kirjassa pohditaan myös sitä, miten kilpaurheilussa tapahtuvaa huijausta voitaisiin torjua tehokkaammin niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
-
-
Juha Janhonen
Kimmo Nokkonen on Jyväskylässä asuva entinen rikostutkija, joka on julkaissut kirjan Operaatio Fake – Suomalaisten taiderikosten jäljillä (Docendo, 2024) sekä toiminut konsulttina tv-sarjojen tuotannoissa.
- Kirjailija
- Kimmo Nokkonen
- Kannen suunnittelija
- Jarkko Lemetyinen
- Kustantaja
- Docendo
- EAN
- 9789528506294
- Julkaisu
- 9.2.2026
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 350 s.
- Mitat
- 143 mm × 222 mm × 29 mm
- Paino
- 424 g
- Aiheet
-
- 2000-luvun alkupuolisko n. 2000–2050 (3MRB)
- n. 2020–2029 (3MRBH)
- Kirjastoluokka
- 30.16 – Kriminologia. Kriminaalisosiologia
- Avainsanat
- oikeudenkäynti • esitutkinta • doping • hiihto • maailmanmestaruuskilpailut • urheilijat • valmentajat • urheilujohtajat • valehtelu • moraali • huippu-urheilu • kilpaurheilu • uutisointi • joukkoviestimet • syytteet • torjunta • urheiluhistoria • oikeushistoria • historia • Lahti • Suomi




Reviews
There are no reviews yet.