Saaristolaistytön matka oman menneisyyden arvoituksiin, joiden taustalla kaikuu Estonian synkkä onnettomuus. Teosparin Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan kirjoittajan uusi merellinen nuortenromaani.
Ysiluokkalainen Louna asuu kasvattivanhempineen Utön saarella. Hän ei ehtinyt tuntea äitiään eikä mieti juuriaan, kunnes joku tuo äidin haudalle kukkia. Saari tuntuu äkkiä pieneltä ja Louna alkaa pohtia, keitä hänen biologiset vanhempansa oikein olivat. Kun Louna viettää Utössä helsinkiläisten meripartiolaisten kanssa pari ikimuistoista kesäpäivää, syntyy päätös lähteä Helsinkiin lukioon. Louna haluaa selvittää oman tarinansa eikä päätöstä ainakaan jarruta uuden kaveriporukan Hanneksen kuumottava huomio.
Kirjagramin lumonnut Paasio kuvaa jälleen koskettavasti lukiolaisnuorten elämää, ihastuksia ja oman suunnan löytymisen tärkeyttä.
-
-
”Meren koskettamat on koskettava kertomus selviytymisestä, kaipauksesta ja oman tien etsimisestä.”
– Topelius-raati -
”Oman itsen löytäminen, ystävyys ja romantiikka löytävät kaikki oman sijansa surullisenkauniista tarinasta, ja Paasion kertojantaidot saavat sivut kääntymään rivakasti.”
– Marika Riikonen, Hämeen sanomat
-
-
Sabrina Bqain
Leena Paasio (s. 1974) on kirjoittanut suositun nuortenkirjaparin Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan. Hän on myös äidinkielenopettaja ja Itämeri-lähettiläs, joka harrastaa itsekin purjehdusta.
- Kannen suunnittelija
- Riikka Turkulainen
- Kirjailija
- Leena Paasio
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510508671
- Julkaisu
- 23.9.2024
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 304 s.
- Mitat
- 142 mm × 222 mm × 26 mm
- Paino
- 376 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat (YF)
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: koulutarinat (YFS)
- Kirjastoluokka
- N84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- menetys • identiteetti • ystävyys • rakkaus • muutto • koulunkäynti • lukio • tytöt • kasvattilapset • äidit • saaret • Utö (Parainen) • Helsinki
- Ikäsuositus
- 13+




Reviews
There are no reviews yet.