Vangitsevantarinankertojan hartaasti odotettu uutuusromaani kuohuu jäisenäkuin pohjoinen valtameri.Merentakainenonhengästyttäväfantasiaromaani löytöretkistä, lepattavasta rakkaudesta ja ihmislajista, jolle runsainkaan yltäkylläisyys ei ole tarpeeksi.
Thalesinvaltio kukoistaa valtaapitävien sukujenmyyttistenlumovoimien ansiosta. Tutkijoiden Killan nuori kartografi Marissa Nereida on onnistunut siinä, mihin kukaan muu ei ole pystynyt: selvittämään merireitin Glasiran tarunhohtoiselle mantereelle, jonka kerrotaan olevan lumon alkulähde.Kaiken menettänyt JashVaronpestautuupohjoiseen suuntaavanretkikunnanmiehistöön ja hautoo kostoa.
Merimieshautojen hyytävässävedessä kokeneitakin merenkävijöitä vaanivat nirahlit.
Kotimaisen fantasian kärkinimiin kuuluvaElina Pitkäkangaspunoo tarinansa niin eläväksi, että ympärillä vellovan meren voi miltei haistaa.
-
-
© Marjaana Malkamäki
Elina Pitkäkangas on palkittu nokialainen kirjailija. Pitkäkankaan edellinen romaaniduologia Sang villitsi suomalaisen kirjagramin ja vakiinnutti hänen asemansa kotimaisen YA-kirjallisuuden eturivissä.
- Kirjailija
- Elina Pitkäkangas
- Kannen suunnittelija
- Kaisu Sandberg
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510537275
- Julkaisu
- 6.5.2027
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 500 s.
- Mitat
- 0 mm × 0 mm × 0 mm
- Paino
- 0 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet (FX)
- Kerronnallinen aihe: rakkaus ja ihmissuhteet (FXD)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- Ikäsuositus
- 17–29-vuotiaille
- Sarja
- Myrianit, osa 1








Reviews
There are no reviews yet.