Neulo upeita luontoaiheisia villapaitoja, sukkia ja lapasia, joissa voi tuntea luonnon tuoksun.
Metsäneuleita sisältää noin 20 luontoteemaista neulemallia, jotka ovat saaneet inspiraationsa suomalaisesta luonnosta ja erityisesti metsästä.
Neuleiden kuvioissa ja aiheissa on pöllöjä, kurkia, kettuja, ja tietenkin metsää eri vuodenaikoina. Samasta teemasta voi neuloa sekä villapaidan että lapset ja sukat.
Kirjassa on selkeät ja käytännölliset neulonta ohjeet, jotka sopivat niin vastaalkajille kuin kokeneemmillekin neulojille.
Neuleohjeiden rinnalla on myös tunnelmakuvia suomalaisesta metsästä ja sen merkityksellisyydestä.
-
-
© Tuomas Ikonen
Merja Palin on taideteollinen tekstiilisuunnittelija ja graafinen suunnittelija. Hänen inspiraationsa on löytynyt aina suomalaisesta luonnosta. Palinin luontoaiheisia kuoseja on 30 vuoden aikana ollut noin 2 000 tuotteessa mm. Finlaysonin, Eurokankaan, Vilpolan, SOK:n, Huhtamäen ja Karton mallistoissa. Hän on aiemmin toiminut suunnittelijana huiveistaan ja solmioistaan tunnetulla Marja Kurjella. Suomalaisen luonnon neulemalleja hän on suunnittelut Lankamaailmalle ja kaupunkien omiin neulemalleihin.
Palin on toiminut myös useita vuosia Kangasalan Sanomien kolumnistina.
- Kirjailija
- Merja Palin
- Kannen suunnittelija
- Merja Palin
- Kustantaja
- Docendo
- EAN
- 9789528500360
- Julkaisu
- 9.10.2024
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 144 s.
- Mitat
- 200 mm × 230 mm × 19 mm
- Paino
- 578 g
- Aiheet
-
- Neulonta ja virkkaus (WFBS)
- Neulonta (WFBS1)
- Kirjastoluokka
- 65.43 – Neulonta
- Avainsanat
- neulonta • käsityöt • kirjoneuleet • villapaidat • sukat • lapaset • kynsikkäät (käsineet) • neuletyöt • käsityömallit • kuviot • inspiraatio • luonto








Reviews
There are no reviews yet.