Tositarina langenneesta suomalaisesta huumepoliisista.
Suomen suurimmassa poliisin tekemässä rikosvyyhdissä pääsyytetyn, Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion lisäksi vain yksi muista poliiseista tuomittiin: Mikael ”Mibi” Runeberg.
Suomeen oli 90-luvulla alkanut virrata valtavia määriä synteettisiä huumeita, ja niihin liittyvä rikollisuus räjähti käsiin. Tilanne oli tulosorientoituneelle nuorelle poliisille kuin paratiisi: vaarallisia keikkoja, kovaksikeitettyjä rikollisia, salaisia tiedusteluoperaatioita.
Entinen huumepoliisi Mikael Runeberg avaa uransa kovimmat tapaukset ja huumepoliisin arjen. Hän kertoo oman versionsa siitä, kuinka hän päätyi vuonna 2010 Suomen kovimman huumepoliisipomon, Jari Aarnion, alaiseksi.
Se päätös koitui hänelle kohtalokkaaksi.
-
-
© Otto Virtanen
Jeanette Björkqvist on palkittu journalisti, joka on työskennellyt pitkään uutistoimittajana ja nyttemmin tehnyt pitkiä ja tutkivia juttuja muun muassa LongPlaylle, Ylelle ja Hufvudstadsbladetille. Hänen esikoisteoksensa Kovat kadut – Ammattirikollisten jäljillä (yhdessä Kenneth Erikssonin kanssa) ilmestyi syksyllä 2020
- Kirjailija
- Jeanette Björkqvist
- Kannen valokuvaaja
- Karl Vilhjálmsson
- Kannen suunnittelija
- Maria Mitrunen
- Graafinen suunnittelija
- Maria Mitrunen
- Kääntäjä
- Tarja Lipponen
- Kustantaja
- Johnny Kniga
- EAN
- 9789523620230
- Julkaisu
- 19.9.2024
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 239 s.
- Mitat
- 143 mm × 222 mm × 21 mm
- Paino
- 332 g
- Aiheet
-
- Tositarinat (DNX)
- Tositapahtumiin perustuvat rikostarinat (true crime) (DNXC)
- Kirjastoluokka
- 99.1 – Elämäkerrat. Muistelmat
- Avainsanat
- Mikael Runeberg • henkilöhistoria • kokemukset • poliisi (organisaatiot) • rikospoliisi • tuomiot • virkarikokset • esitutkinta • rikollisuus • huumekauppa • huumausainerikokset • poliisit (ammatit) • Suomi







Reviews
There are no reviews yet.