Stephanie Landin raastava ja omakohtainen tarina vuosista, joina hän siivosi Yhdysvaltain yläluokan koteja ja seurasi hiljaa sivusta asiakkaidensa voittoja, tragedioita ja syvimpiä salaisuuksia.
Stephanie Landin unelmat yliopisto-opinnoista ja kirjailijaksi tulemisesta murenivat, kun kesäinen suhde teki hänestä yksinhuoltajan. Toimeentulo oli yhtä kituuttamista, mutta Stephanie oli päättänyt luoda perheelleen paremman elämän. Hän siivosi päivisin, opiskeli verkossa iltaisin ja suoritti college-tutkinnon. Samalla hän kirjoitti omasta todellisuudestaan: elämästään ruokakupongeilla, hallituksen tukiohjelmista, joiden kautta hädin tuskin järjestyi asuinpaikka, ja välinpitämättömistä virkamiehistä, jotka saivat hänet häpeämään vähäisiäkin avustuksia. Ennen kaikkea hän kirjoitti siitä, miten vaikeaa köyhän on tavoitella amerikkalaista unelmaa. Palveluksessanne on Stephanien tarina, muttei ainoastaan hänen. Se on innoittava osoitus ihmismielen rohkeudesta, päättäväisyydestä ja äärimmäisestä vahvuudesta.
-
-
”Tositapahtumiin perustuva, vetävä muistelmateos tunnetaan myös Netflix-sarjana Maid.“
– Me Naiset -
”Valtavan mielenkiintoiset ovat nämä kirjoittajan muistelmat ajalta, jolloin hän siivosi rikkaiden koteja tienatakseen elannon itselleen ja tyttärelleen.“
– Kodin Kuvalehti -
”Kirja on mainio“
– Joukon Taideblogi
Stephanie Landin tekstejä on julkaistu muun muassa The New York Timesissa, The Washington Postissa, The Atlanticissa ja The Guardianissa. Hänen tuotantonsa käsittelee etenkin yhteiskunnallista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta.
- Kirjailija
- Stephanie Land
- Kääntäjä
- Markus Juslin
- Kannen suunnittelija
- Markko Taina
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520452599
- Julkaisu
- 1.8.2023
- Sidosasu
- Pokkari
- Sivumäärä
- 342 s.
- Mitat
- 110 mm × 178 mm × 29 mm
- Paino
- 188 g
- Aiheet
-
- Elämäkerrat ja asiaproosa (DN)
- Muistelmat (DNC)
- Kirjastoluokka
- T99.1 – Elämäkerrat. Muistelmat
- Avainsanat
- henkilöhistoria • palvelusväki • siivoojat • työväenluokka • yksinhuoltajat • äidit • naiset • köyhyys • Yhdysvallat
- Alkuperäisteos
- Maid: Hard Work, Low Pay, and a Mother’s Will to Survive








Reviews
There are no reviews yet.