Tutustu persoonallisiin matkakohteisiin suosikkitubettaja Paqpan piirtämässä värityskirjassa, jonka jokaiseen kuvaan liittyy omakohtainen tarina kulissien takaa.
Paqpa on vieraillut toinen toistaan vaarallisemmissa paikoissa ja kuvannut uskomattomia videoita kanavalleen. Nyt jännittäviin matkakohteisiin pääsee myös värittämällä, sillä Paqpa on ikuistanut muistonsa upeiksi värityskuviksi. Luovuuteen innostavissa kuvissa ollaan niin vuorilla, vesillä kuin luolien uumenissakin, ja yötä vietetään jopa Troijan hevosen vatsassa ja hain kidassa. Värityskirjassa seikkailevat toki myös kanavalta tutut maskotit herra Puupää ja Tolonen!
-
-
Sabrina Bqain
Beata Rodas (s. 1995) eli Paqpa on alun perin pelivideoistaan tunnettu Seinäjoelta kotoisin oleva tubettaja, jonka Youtube-kanavalla on lähemmäs 400 tuhatta seuraajaa ja yli 3000 videota. Videoiden tekemisen Paqpa aloitti yhdeksän vuotta sitten, ja hänen luovuutensa pääsee valloilleen myös omissa värityskirjoissa. Pienenä Paqpa piirteli kodin seiniin, mutta nykyisin alustana toimii piirustuspöytä.
- Kannen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Graafinen suunnittelija
- Laura Lyytinen
- Kirjailija
- Beata (Paqpa) Rodas
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520472498
- Julkaisu
- 2.5.2025
- Sidosasu
- Pehmeäkantinen
- Sivumäärä
- 64 s.
- Mitat
- 177 mm × 249 mm × 6 mm
- Paino
- 230 g
- Aiheet
-
- Lasten kuva- ja puuhakirjat ja varhainen oppiminen (YB)
- Puuhakirjat värityskirjat ja lelukirjat (YBG)
- Kirjastoluokka
- N79.8 – Pelit. Leikit. Keräily
- Avainsanat
- videosisällöntuottajat (sosiaalinen media) • matkat
- Ikäsuositus
- 12+








Reviews
There are no reviews yet.