”Mieli oli niin kirkas, että tuntui kuin ei olisi ymmärtänyt, minkä keskellä oli.”
Isoäidin katoamisesta käynnistyvä arvoituksellinen, monikerroksinen romaani vie tyhjään merenrantataloon, muuttuvien säiden, luonnon ja puutarhan sekä aikalaiskeskustelun ja sukupolvikokemusten ääreen.
Talosta löytyvät vanhat esineet muuttuvat vihjeiksi, jotka käynnistävät seuraavan etsinnän.
Pyysalon kerronta leikittelee perinteisen romaanin keinoilla ja kuvastolla, mutta onko mikään lopulta, miltä näyttää?
Putoamispaikka on monikasvoinen, visuaalinen romaani itsensä kohtaamisesta, yksinäisyydestä, luontosuhteesta ja sukupolviahdistuksesta.
-
-
© Katri Lehtola
Joni Pyysalo (s. 1974) tunnetaan runoilijana, kolumnistina, kriitikkona ja kulttuuritoimittajana. Hän debytoi vuonna 2001 runoteoksella Jätän tämän pimeän kalustamatta, joka palkittiin Suomen Kirjailijaliiton esikoiskirjapalkinnolla. Esikoisproosateos Ja muita novelleja (2011) oli arvostelumenestys ja ehdolla Runeberg-palkinnon voittajaksi. Pyysalon edellinen romaani Alaska (2016) kuvasi valemuistoja ja rakkautta evoluutiopsykologian näkökulmasta. Sitä kehuttiin mm. tarkasta kielestä ja terävästä ajankuvasta.
- Kirjailija
- Joni Pyysalo
- Kannen suunnittelija
- Tom Backström
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510474501
- Julkaisu
- 8.10.2021
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 266 s.
- Mitat
- 134 mm × 211 mm × 28 mm
- Paino
- 358 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet (FX)
- Kerronnallinen aihe: yhteiskunnalliset kysymykset (FXS)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- ihmissuhteet • katoaminen • esineet • merkitykset (tieto) • sää • vaihtelu • isoäidit • perheet (ryhmät) • sukupolvet • talot • rannikot





Reviews
There are no reviews yet.