Pate Mustajärvi käy muistiinpanojensa pohjalta läpi ajan lopettamispäätöksestä aina Popedan viimeiseksi jääneen stadionkonsertin jälkitunnelmiin. Pate pohtii vuosikymmeniä bändissä ja kertoo, miltä tuntuu kun elämäntyöstä ovat jäljellä vain muistot.
Maaliskuussa 2022 Pate Mustajärvi marssi perustamansa yhtyeen jokakeväiseen palaveriin tietäen, että hänen puheenvuoronsa muuttaisi monen ihmisen elämän. Jo vuosia Pate oli pohtinut lopettamista. Keikkamatkat tuntuivat vuosi vuodelta pidemmiltä ja myöhäisistä keikoista palautuminen raskaammalta. Kun lähteminen ei enää huvittanut, jotain oli tehtävä.
Popedan keikkatauoilla tehdyt sooloprojektit ja -kiertueet sen sijaan maistuvat, inspiroivat luomaan uutta ja aloittamaan uudelleen oman sanoitustyön. Lopulta päätös oli helppo, ja Mustajärven 46 vuotta kestänyt elämäntyö Popeda-yhtyeen keulakuvana saateltiin päätökseen Tampereen Ratinan stadionilla 2.9.2023.
Tutustu Eppuihin, Kikkaan ja muihin Mansen helmiin artikkelissamme.
-
-
Vilja Vuolle
-
© Harri Hinkka
Pauli ”Pate” Mustajärvi perusti Popedan ystäviensä Ilari Ainialan ja Arwo Mikkosen kanssa Tampereella 1977. Monipuolisena esiintyjänä tunnettu Mustajärvi on luotsannut yhtyettä 46 vuotta ja rakentanut sen rinnalla menestyksekkään soolouran.
- Kirjailija
- Tina Finn
- Kirjailija
- Pauli Mustajärvi
- Kannen suunnittelija
- Jarkko Lemetyinen
- Kustantaja
- Docendo
- EAN
- 9789523827196
- Julkaisu
- 14.2.2024
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 272 s.
- Mitat
- 144 mm × 221 mm × 24 mm
- Paino
- 525 g
- Aiheet
-
- Musiikki (AV)
- Muusikot laulajat bändit ja ryhmät (AVP)
- Kirjastoluokka
- 78.99 – Henkilöhistoria
- Avainsanat
- Popeda • Pate Mustajärvi • Pate Mustajärvi • Pauli Mustajärvi • laulajat • muusikot • yhtyeet • musiikkikeikat • rock • suomirock • henkilöhistoria • Ratina (Tampere) • Tampere







Reviews
There are no reviews yet.