Viisi eri taiteenalojen edustajaa ja paratiisimainen residenssi päiväntasaajalla. Hanna Arvelan nerokkaanhauska romaani on kuin myrkyllinen hedelmäsalaatti.
Taidehistorian opiskelija saa unelmiensa harjoittelupaikan säätiössä ja pääsee ihailemiensa taiteilijoiden seurassa residenssijaksolle satumaiseen huvilaan. Pian käy kuitenkin selväksi, että säätiön halvalla työvoimalla pyörittämä villa stipendiaatteineen on kaikkea muuta kuin turvallinen. Mutta mitä kaikkea täytyy tapahtua ennen kuin nuoren idealistin on riisuttava vaaleanpunaiset lasit silmiltään lopullisesti?
Safe space on ilahduttavan hyytävä kertomus vallankäytöstä taidemaailmassa.
-
-
”Arvela kuvaa parodiseen sävyyn erilaisia valtarakenteita, joista päällimmäisiksi nousevat vanha raha, kansallisuus sekä sukupuoliroolit. –– Ehkä ’suuri holdingyhtiöromaani’ on sittenkin oiva nimitys ajankohtaiselle teokselle.”
– Nuori Voima -
”Hanna Arvela poksauttaa taidemaailman idealistisen kuplan. –– Kiveä ei jää kiven päälle, kun hän tykittää havainnolliset esimerkkinsä taiteen epämääräisen rahoituksesta, verkostoitumiseksi naamioidusta hyvä veli -järjestelmästä, enemmän ja vähemmän hienovaraisesta hyväksikäytöstä ja taiteilijoiden omaneduntavoittelusta. –– Herkän aiheen esille nostaminen on joka tapauksessa rohkea ja arvostettava teko.”
– Kaleva -
”Vinkeä satiiri heittää viisi itseensä rakastunutta kulttuurivaikuttajaa ja harjoittelijan päiväntasaajalle residenssiin.”
– Kodin Kuvalehti -
”[K]irjan illuusioton maailma vakuuttaa ja naurattaa. On huvittavaa, miten vaivattomasti ihmiset nuolevat ja kampittavat toisiaan asemiaan pedatessaan.”
– Helsingin Sanomat -
”Patriarkaatin kritiikin voi tehdä näinkin kekseliäästi.”
– Helsingin Sanomat -
”Safe Space on terävä ja ajankohtainen satiiri taidemaailmasta ja rahasta.”
– Kulttuuritoimitus
-
-
© Otto Virtanen
Hanna Arvela (s. 1981) on helsinkiläinen mediataiteilija, jonka mustan huumorin sävyttämät teokset pyrkivät herättämään keskustelua yhteiskunnan näkymättömistä rakenteista. Safe space on Arvelan kolmas romaani.
- Kirjailija
- Hanna Arvela
- Kannen suunnittelija
- Anna-Mari Tenhunen
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520467548
- Julkaisu
- 10.2.2025
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 294 s.
- Mitat
- 133 mm × 212 mm × 28 mm
- Paino
- 342 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: kerronnalliset aiheet (FX)
- Kerronnallinen aihe: yhteiskunnalliset kysymykset (FXS)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- harjoittelupaikat • eriarvoisuus • vallankäyttö • taideala • opiskelijat • taiteilijat • säätiöt • taiteilijaresidenssit • huvilat







Reviews
There are no reviews yet.