Leppäkerttujen pilvi täyttää taivaan verenpunaisella, ja pian hyönteisiä on kadut ja kodit täynnä. Yllättävä luonnonilmiö sekoittaa kokonaisen maan ja sysää sen tuhon partaalle. Seitsemännessä pisteessä seurataan perhettä, jonka erilleen ajautuneet jäsenet yrittävät selvitä leppäkerttusateen aiheuttamasta katastrofista kukin tavallaan.
Samaan aikaan kaukaisella taigalla erakko maalaa pisteitä punaisten hyönteisten panssareihin. Mitä oikeastaan on tapahtunut ja mikä on erakon osuus tapahtumiin?
Kurtto käsittelee kielellisesti mestarillisessa romaanissaan perhe-elämän ristiriitoja, kasvukipuja ja sisarkateutta.
-
-
”Marianna Kurton romaani hurmaa kerronnallaan. Tarina toisistaan vieraantuneista sisaruksista ja leppäkertun pisteitä maalaavasta työntekijästä onnistuu yhdistämään runojen vahvoja kielikuvia ja juonivetoista proosaa.“
– Turun Sanomat
-
-
© Aapo Huhta
Marianna Kurton edellinen romaani Tristania (WSOY, 2017) valittiin Suomen ehdokkaaksi Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Parusteluissaan raati totesi: ”Koko ajan romaania kannattaa kekseliäisiin vertauksiin ja metaforiin taipuva kieli, mikä tuo teokseen lyyristä lisäarvoa.”
- Kannen suunnittelija
- Anna Makkonen
- Kirjailija
- Marianna Kurtto
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510461815
- Julkaisu
- 12.2.2021
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 283 s.
- Mitat
- 133 mm × 211 mm × 28 mm
- Paino
- 368 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: yleinen (FB)
- Moderni kirjallisuus ja nykykirjallisuus (FBA)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- ekokatastrofit • leviäminen • selviytyminen • perhesuhteet • ongelmat • maalaus (kuvataide) • leppäkertut • perheet • erakot • taiga • kerronta • minäkertoja




Reviews
There are no reviews yet.