Tiitiäisen runoretki sisältää kahdeksantoista Kirsi Kunnaksen rakastettua runoa.
Tiitiäisen runoretki on sisarteos pahvikirjoille Tiitäisen runolelu ja Tiitiäisen runokirja. Valitut runot kutkuttavat mielikuvitusta ja saavat maistelemaan kielen eri taajuuksia. Runot ammentavat paikoista, luonnosta ja vuodenajoista, on pohdintaa eläinystävistä ja matkustamisen tarkoituksesta – ja millainen onkaan Vesihiiden vesikartta? Yhteiset lukuhetket lapsen ja vanhemman välillä vievät retkelle sanojen houkuttelevaan ja turvalliseen maailmaan. Christel Rönns on kuvittanut kirjan iloisesti ja värikkäästi, ja kuvista löytyy aina uusia tasoja pienen kirjan lukijan riemuksi.
-
-
© Jyrki Luukkonen
-
© Jari Riihimäki
Kirsi Kunnaksen (1924-2021) ensimmäinen runoteos ilmestyi vuonna 1947, lapsille hän ryhtyi kirjoittamaan 1950-luvulla. Tiitiäisen runoretki sisältää runoja mm. kokoelmista Tiitiäisen pippurimylly (1991), Tiitiäisen tuluskukkaro (2000) ja Kuka on nähnyt tuulen (2010).
Christel Rönns (s. 1960) on kuvittaja, graafinen suunnittelija ja kirjailija. Hän voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian vuonna 2012 teoksellaan Det vidunderliga ägget, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Perin erikoinen muna.
- Kirjailija
- Kirsi Kunnas
- Graafinen suunnittelija
- Christel Rönns
- Kannen kuvittaja
- Christel Rönns
- Kuvittaja
- Christel Rönns
- Kannen suunnittelija
- Christel Rönns
- Kustantaja
- WSOY
- EAN
- 9789510505250
- Julkaisu
- 6.8.2024
- Sidosasu
- Pahvikirja
- Sivumäärä
- 16 s.
- Mitat
- 189 mm × 190 mm × 13 mm
- Paino
- 200 g
- Aiheet
-
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus ja tositarinat (YF)
- Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: klassikot (YFA)
- Kirjastoluokka
- L82.2 – Suomenkieliset runot
- Avainsanat
- Ikäsuositus
- 0+









Reviews
There are no reviews yet.