Ilmastokvartetin päätösosassa Maja Lunde kertoo ihmiskunnan viimeistä tarinaa yhtä aikaa pelottavasti ja ymmärryksellä, perhesuhteiden ja luonnon merkitystä korostaen. Vaikuttava sarja on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.
Vuonna 2110 Huippuvuorilla elää kourallinen selviytyjiä vailla yhteyttä muuhun maailmaan. Tommyn perhe vartioi siemenholvia, jonka olemassaolon maailma on unohtanut. Kiinassa varustellaan samaan aikaan retkikuntaa etsimään puiden ja kasvien siemeniä, jotka voisivat vielä pelastaa luonnon ja ihmiskunnan. Sen johtoon nimitetään Mehiläisten historiasta tuttu Tao, ja Ilmastokvartetin tarinat punoutuvat yhteen Tommyn ja Taon kohdatessa.
”Vaikuttava ilmastofinaali! ” VERDENS GANG
-
-
© Oda Berby
Norjan nykykirjallisuuden supertähdeksi nimetyn Maja Lunden (s. 1975) ilmastokvartetissa vaakalaudalla on maapallon tulevaisuus. Sarjan ensimmäinen osa, Mehiläisten historia, oli valtaisa maailmanmenestys, joka oli mm. Saksan myydyin kirja vuonna 2017. Taakse jäivät niin Dan Brownin kuin Elena Ferranten teokset. Sinisessä puute on elämää ylläpitävästä vedestä. Sarjan kolmas osa Viimeiset pohtii ilmastonmuutoksen vaikutuksia suhteessa eläimiin. Neljännessä osassa, Unelmassa puusta, valokeilaan pääsevät kasvit. Kiihkottoman kauniisti kirjoittava Lunde ei epäröi ottaa kantaa: elämäntapamme tuhoaa maailman mutta rahantekoa ei pysäytä mikään.
- Kääntäjä
- Katriina Huttunen
- Kirjailija
- Maja Lunde
- Kannen suunnittelija
- Eivind Stoud Platou
- Kustantaja
- Tammi
- EAN
- 9789520453404
- Julkaisu
- 6.10.2023
- Sidosasu
- Kovakantinen
- Sivumäärä
- 464 s.
- Mitat
- 145 mm × 223 mm × 36 mm
- Paino
- 530 g
- Aiheet
-
- Kaunokirjallisuus: erityispiirteet (FY)
- Käännetty kaunokirjallisuus (FYT)
- Kirjastoluokka
- 84.2 – Suomenkielinen kertomakirjallisuus
- Avainsanat
- ympäristökysymykset • luontokato • katastrofit • henkiinjääminen • nälkä • tutkimusretkikunnat • siemenet • tuhon jälkeinen maailma • tulevaisuus • Longyearbyen • Svalbard • Huippuvuoret
- Sarja
- Ilmastokvartetti, osa 4
- Alkuperäisteos
- Drømmen om et tre








Reviews
There are no reviews yet.